Keltainen on kamala väri

  Värien näkeminen on yksilöllistä.  Kuvassa on Hanna Holman teos ”Tyynet hunajapisarat uivat autereisella ulapalla”. Kuvailutulkkaus tekstissä alla.

Värien näkeminen on yksilöllistä. Kuvassa on Hanna Holman teos ”Tyynet hunajapisarat uivat autereisella ulapalla”. Kuvailutulkkaus tekstissä alla.

Inhoan keltaista väriä. Syyspellon okrankeltaisen voin hyväksyä, koska se on hillitty, likaisen rusehtava eli ei oikeastaan keltainen ollenkaan. Myös kirpeä ja pistävä sitruunankeltainen menettelee, koska se on tumman mustikkaisen sinivioletin vastaväri. Joka taas on yksi lempiväreistäni.

Mutta älä ymmärrä väärin, sinä saat toki tykätä keltaisesta. Itse asiassa ihailen suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat pukeutua tähän hehkuvan räikeään väriin. Minäkin yllätän itseni hypistelemästä keltaisia vaatteita kaupan hyllyssä, mutta kävelen kuitenkin ulos jonkin siniharmaan-turkoosin vaatekappaleen kera – kuten aina. Kerran keskitalven kaamoksessa rohkenin ostaa kirkkaankeltaisen urheilutopin, jonka kuvittelin energisoivan joogaharjoitustani. Ainakin se häikäisi joogi-kavereitani.

Kuvailutulkatessa en voi tuoda esiin omia mieltymyksiäni ja mielipiteitäni. Kuvailutulkin olisi pysyttävä objektiivisena ja annettava kuulijan muodostaa oma käsityksensä asiasta – esimerkiksi keltaisesta väristä. Näkevä ihminen pystyy tunnistamaan 150–200 väriä.* Värien näkö- ja erottamiskyky sekä aivoissa syntyvä tulkinta väristä on jokaisella ihmisellä yksilöllinen. Syntymäsokeat ja näkövammaiset, joilla on värinäön häiriöitä, synnyttävät värimielikuvia sanojen, musiikin, tunteiden ja muiden aistien kautta. Näön heiketessä silmä pystyy vielä erottamaan keltaisen värin, vaikka muita värejä ei enää erottaisikaan.*

Koska suhteeni keltaiseen on selvästi hiukan kompleksinen, päätin pureutua siihen syvemmälle ja kääntyä asiantuntijan puoleen. Taidegraafikko Hanna Holma on vastakohtani. Hänen tunnusvärinsä niin taiteessa kuin pukeutumisessa tuntuu olevan keltainen.
”Keltainen väri, varsinkin lämmin auringonkeltainen, on aina ollut lempivärini. Se on ollut teosteni ehkä tärkein väri melkein yhtä kauan kuin olen taidegrafiikkaa tehnyt – varmasti yli 20 vuotta.”, Hanna kertoo. ”Keltainen on minulle kaikkein helpoin ja luontevin väri käyttää. Se myös edustaa minulle kaikkein iloisinta ja valoisinta mahdollista väriä. Sitä katsomalla voi virkistyä ja herätä: täällä me ollaan, elossa ja antamassa parastamme!”, Hanna jatkaa.

Monotypia on maalauksellinen ja spontaani taidegrafiikan tekniikka. ”Teen kuvan tyhjälle, sileälle painolaatalle värein: telaamalla, maalaten, piirtäen, pyyhkien. Otan laatalta syväpainoprässillä paperille yhden, uniikin vedoksen. Laatalle saattaa jäädä haamukuva, "sukulainen", joka voi toimia lähtökohtana uudelle kuvalle tai pilkottaa sen taustalla.”, Hanna selventää.

Keltaisen värin pariin minut johdattaa Hannan monotypia nimeltä ”Tyynet hunajapisarat uivat autereisella ulapalla”. Teos on kooltaan 21 x 29 senttimetriä ja se on tehty vuonna 2017. Kuva on koko pinnan laajuudelta lämmin, väreilevä ja makea keltainen. Kuvassa on pehmeitä, abstakteja muotoja ja hentoja värialueita, jotka voi tulkita monin tavoin. Kuva vaikuttaa ensisilmäyksellä pelkistetyltä, mutta tarkkaan katsoen siitä on löydettävissä herkkiä yksityiskohtia ja rikkaita keltaisen värisävyjä.

Vaakasuuntaisen kuvan tausta on eloisa ja vivahteikas keltainen. Sävy muistuttaa keskitummaa mehevää satsumankeltaista. Utuisessa värissä on hiukan tummempia ja vaaleampia alueita, jotka ovat kuin valumia, aaltoja tai pilviä. Kuvan näkyvin elementti on kaksi toisissaan kiinni olevaa vihertävän ruskeaa viivaa, jotka laskeutuvat kuvan vasemmasta yläkulmasta peittäen noin yhden kolmasosan kuvan pinnasta. Viivat näyttävät huolettomasti sipaistuilta ja ne kiemurtelevat kuin hiuskiehkurat. Lähinnä vasenta reunaa oleva viiva pyöräyttää ensin tiukan silmukan vasemmalle, laskeutuu sitten loivasti ja kiepauttaa silmukan oikealle. Kiehkuran väri hiipuu alaspäin edetessä. Kärjessä kolmas silmukka haihtuu näkymättömiin. Toinen viiva vieressä oikealla on lyhyempi ja tummempi.

Kuvan oikealla puoliskolla kelluu kolme suurta, häilyvää pitkänpyöreää muotoa. Ylimmät kaksi soikiota ovat viivojen rinnalla kuvan yläreunassa, alin putoaa kuvan alareunasta puolittain ulos. Ne ovat taustaa hiukan tummempaa, rosoista keltaista. Ääriviivat erottuvat heikosti.

Kuvan pinnassa näkyy hentoja taustaa vaaleampia raitoja. Kiharaisten viivojen yli kulkee pystysuunnassa kolme hiuksenhienoa, värisevää valkoista viiltoa. Kuvan oikeassa reunassa on laskosmaisia valkoisia ja keltaisia pystyraitoja. Keskimmäisen soikion alapuolella kulkee vaakasuunnassa karkea vaalea viiva.

Seinälläni on muuten yksi Hanna Holman taideteos. Se on väriltään turkoosi.

P.S. Ihastuitko tässä kirjoituksessa kuvailtuun Hanna Holman monotypiaan? Teos on nähtävillä ja myynnissä Suomen Taidegraafikoiden myyntikokoelmassa, Galleria G:ssä, Pieni Roobertinkatu 10. Muita Hannan taideteoksia löydät osoitteesta www.hannaholma.net.

*Lähde: Lehtinen Marjatta: Näköstellään – Näkövammaisten kuvailmaisu, Sokeain Lasten Tukisäätiö 2008