Melkein saavutettava

  Näkövammaisten asema on Nepalissa heikko.  Kuvassa on keltainen, kohoraitainen opastenauha laatoitetulla jalkakäytävällä. Vaakasuuntaisen opasteraidan päälle lankeaa dramaattinen musta heittovarjo muurin laella kiemurtelevasta piikkilankaesteestä.

Näkövammaisten asema on Nepalissa heikko. Kuvassa on keltainen, kohoraitainen opastenauha laatoitetulla jalkakäytävällä. Vaakasuuntaisen opasteraidan päälle lankeaa dramaattinen musta heittovarjo muurin laella kiemurtelevasta piikkilankaesteestä.

Tein tänä syksynä vapaaehtoistyötä Nepalin partiolaisten parissa Kathmandussa ja halusin tutustua samalla vammaisten, ja aivan erityisesti näkövammaisten, elämään kehitysmaassa. Tarkkailin sitkeästi Kathmandun katukuvaa, mutta en nähnyt vammaisia ihmisiä muutamia raajarikkoisia kerjäläisiä ja erään kahvilan kuuroja työntekijöitä lukuunottamatta. Ainoa merkki näkövammaisten mahdollisesta olemassaolosta oli työmatkani varrella ollut kohokuvioitu opastelaatta jalkakäytävällä, joka kiersi entisen kuninkaallisen palatsikorttelin muuria. En koskaan nähnyt yhdenkään näkövammaisen seuraavan reittiä valkoisella kepillä, mutta toisaalta en sitä juurikaan ihmettele. Laatan yläpuolella muurin päällä, juuri pään korkeudella kulki nimittäin spiraalimainen piikkilankavyyhti. Sen veitsenteräviin väkäsiin olisi voinut viiltää kasvonsa helposti ilman harha-askeliakin. Ja tämä oli ainoa edes jonkinlainen yritys saavutettavuudesta, minkä kahden kuukauden aikana näin Nepalissa.

Nepalilainen näkövammaisten järjestö Nepal Association of the Blind (NAB) kertoo verkkosivullaan, että Nepalissa vamma koetaan usein jumalan rangaistuksena ja että näkövammaisen katsotaan olevan perheelleen vain avuton ja hyödytön taakka. Vuoristoisella maaseudulla pitkät välimatkat ja vaikeakulkuiset reitit estävät näkövammaisia pääsemästä koulutuksen ja palveluiden pariin. Erityisen huonossa asemassa ovat näkövammaiset naiset, joita syrjitään sekä sukupuolensa että vammansa vuoksi. Otin NAB:iin yhteyttä jo ennen kuin saavuin Nepaliin, koska olisin halunnut kuulla näkövammaisten asemasta ja järjestön toiminnasta enemmän. Olisin myös halunnut tietää tunnetaanko kuvailutulkkaus Nepalissa ja voisinko kenties esitellä sitä heille. En kuitenkaan saanut luotua järjestöön yhteyttä. Vammaisuus tuntui olevan muutenkin aika lailla tabu, kun yritin kysellä aiheesta tutuiltani.

En tiedä pystyikö nainen näkemään minut vai ohjasiko sisko tai pelkkä intuitio hänet juuri minun luokseni.

Eräänä lauantaina vierailin kuuluisassa buddhalaisessa stupassa ja hämmästyin valtavasti nähdessäni siellä nuoren naisen kiertämässä pyöreää stupaa valkoisen kepin ja nuoremman naisen avustuksella. Heidän lisäkseen suurta valkoista temppeliä kiersi joukko muitakin näkövammaisia. Suomalaiseen tapaan en rohjennut mennä heitä puhuttelemaan, vaan tyydyin katselemaan joukkoa uteliaana kauempaa penkillä istuen. Onneksi nepalilaiset eivät turhaan kainostele eivätkä kunnioita fyysistä tilaa samoin kuin me jurot suomalaiset. Niinpä tuo sievä nuori näkövammainen nainen istahti yllättäen viereeni penkille, aivan kiinni minuun ja tarttui muitta mutkitta käteeni. Välillemme syntyi ilokseni heti luonteva ja lämmin yhteys. Kävi ilmi, että hänen seurassaan ollut näkevä nainen oli hänen pikkusiskonsa. En tiedä pystyikö nainen näkemään minut vai ohjasiko sisko tai pelkkä intuitio hänet juuri minun luokseni. Istuskelimme penkillä pitkän aikaa toisiamme käsistä kiinni pitäen ja yritimme keskustella puutteellisella nepalin ja englannin sekoituksella. Penkkimme ympärille kokoontui lopulta myös stupaa kiertäneet näkövammaiset nuoret miehet sekä siskosten näkövammainen äiti pienen tytön kanssa. Vaikka emme pystyneet vaihtamaan ajatuksia enkä voinut kertoa heille itsestäni ja työstäni kuvailutulkkina, uskon hetken olleen merkityksellinen meille kaikille. Se että länsimaalainen nainen esiintyi julkisella paikalla näkövammaisten seurassa saattoi olla tärkeä ele sekä näkövammaisille että ympäröivälle yhteisölle. Ennen kuin erosimme otimme toisistamme valokuvia ja selfieitä. En tohdi julkaista kuvaa blogissani, sillä en pystynyt pyytämään heiltä siihen suostumusta. Kuva on kuitenkin minulle tärkeä muisto tästä ainutlaatuisesta kohtaamisesta.


P.S. Sunnuntaina 3.12. vietetään kansainvälistä vammaisten päivää. Juhlistan päivää Disability Day Art & Action -tapahtumassa kuvailutulkkaamalla Abilis-säätiön 20-vuotisjuhlavuoden valokuvanäyttelyn. Näyttelyssä esillä olevat kuvat kertovat kehitysmaiden vammaisista ihmisistä, heidän elämästään ja saavutuksistaan. Näyttely on avoinna Ruoholahden kauppakeskuksen Ruohis-tapahtumatilassa 3.12. klo 12–17. Kuvailutulkattu opastus alkaa klo 13.