Kohti valoa

 Kuvassa näkyy epätarkkoina, tunnistamattomina läikkinä vihreää lehvästöä ja kirkkaita kellanvalkoisia valojuovia.

Kuvassa näkyy epätarkkoina, tunnistamattomina läikkinä vihreää lehvästöä ja kirkkaita kellanvalkoisia valojuovia.

Kävin katsomassa japanilaisen Naomi Kawasen elokuvan Kohti valoa. Ihastuttava elokuva kertoo nuoresta kuvailutulkista Misakosta (Ayame Misaki), joka etsii täydellisiä sanoja, joilla johdattaa näkövammaiset katsojat elokuvan maailmaan. Elokuva kertoo siis minun työstäni.

Ohjaaja Naomi Kawase kertoo The Upcoming’in haastattelussa kuinka vaikuttunut hän oli Cannes’n elokuvajuhlilla siitä kuinka harkiten ja tarkasti kuvailutulkit asettivat sanansa. Kawase uskoi, että kuvailutulkit todella rakastivat elokuvaa ja valitsi siksi seuraavan elokuvansa päähenkilöksi kuvailutulkin.

Haastattelun mukaan elokuva on julkaistu kuvailutulkattuna vain Japanissa. Onpa harmillista, että juuri kuvailutulkkauksesta kertova elokuva ei ole saavuttanut näkövammaista yleisöä. Kohti valoa -elokuvan kuvailutulkatut kohtaukset olivat laadukkaasti käsikirjoitettuja ja suomeksi käännettyjä. Yritin turhaan etsiä lisätietoa elokuvan kuvailutulkkauksesta. Olisi ollut kiinnostavaa saada nimi kollegalleni, joka oli laatinut täsmällisen kuvailutulkkauksen ja kuulla kuinka kuvailutulkkaus sisällytettiin osaksi elokuvan tarinaa.

Kuvailutulkin pitää ymmärtää näkövammaisen kykyä kuvitella.

Elokuvassa Misako työstää kuvailukäsikirjoitustaan lukemalla sen neljän näkövammaisen ja yhden kollegan muodostamalle testiryhmälle. Sen lisäksi että testinäytöksiä ryhmän kanssa on useita, Misako pääsee tapaamaan myös elokuvan ohjaajan, joka näytteli elokuvansa pääosan. Ohjaaja lukee kuvailukäsikirjoituksen ja keskustelee kuvailutulkin kanssa erityisesti loppukohtauksen symboliikasta. Kuvailutulkilla tuntuu olevan aikaa ja resursseja runsaasti. Loppukohtauksen kuvailua ehtii pohdiskella, varioida ja testata mielin määrin.

Jos elokuva kuvastaa japanilaisen kuvailutulkin tavanomaista työtapaa, kateeksi käy! Toistaiseksi jokainen kuvailutulkkaamani elokuva on toteutettu hyvin kiireisellä aikataululla. Testiryhmistä, käsikirjoitusvariaatioiden kirjoittamisesta ja ohjaajan haastatteluista voi vain unelmoida. Kuten elokuvan Misako, minäkin kaipaisin ohjaajan näkemystä erityisesti elokuvan viimeisen kohtauksen kuvailuun. Usein elokuvan ensi-illan aikaan mediat täyttyvät haastatteluista, joissa puidaan elokuvan taustoja, ohjaajan vaikuttimia ja näyttelijöiden tunnelmia. Joka kerta harmittaa lukea näitä kiinnostavia ja hyödyllisiä faktoja jälkikäteen kun kuvailukäsikirjoitus on jo äänitetty ja julkaistu.

Kohti valoa -elokuvan kuvailutulkki totesi jotenkin tähän tapaan: ”Kuvailutulkin pitää ymmärtää näkövammaisen kykyä kuvitella.” Niinhän se on. Kuvailutulkki herättelee ja ruokkii sanoillaan yleisönsä mielikuvitusta. Lopullisen kuvan luo ja tulkitsee kuulija.

P.S. Katso Kohti valoa -elokuvan traileri.

Melkein saavutettava

  Näkövammaisten asema on Nepalissa heikko.  Kuvassa on keltainen, kohoraitainen opastenauha laatoitetulla jalkakäytävällä. Vaakasuuntaisen opasteraidan päälle lankeaa dramaattinen musta heittovarjo muurin laella kiemurtelevasta piikkilankaesteestä.

Näkövammaisten asema on Nepalissa heikko. Kuvassa on keltainen, kohoraitainen opastenauha laatoitetulla jalkakäytävällä. Vaakasuuntaisen opasteraidan päälle lankeaa dramaattinen musta heittovarjo muurin laella kiemurtelevasta piikkilankaesteestä.

Tein tänä syksynä vapaaehtoistyötä Nepalin partiolaisten parissa Kathmandussa ja halusin tutustua samalla vammaisten, ja aivan erityisesti näkövammaisten, elämään kehitysmaassa. Tarkkailin sitkeästi Kathmandun katukuvaa, mutta en nähnyt vammaisia ihmisiä muutamia raajarikkoisia kerjäläisiä ja erään kahvilan kuuroja työntekijöitä lukuunottamatta. Ainoa merkki näkövammaisten mahdollisesta olemassaolosta oli työmatkani varrella ollut kohokuvioitu opastelaatta jalkakäytävällä, joka kiersi entisen kuninkaallisen palatsikorttelin muuria. En koskaan nähnyt yhdenkään näkövammaisen seuraavan reittiä valkoisella kepillä, mutta toisaalta en sitä juurikaan ihmettele. Laatan yläpuolella muurin päällä, juuri pään korkeudella kulki nimittäin spiraalimainen piikkilankavyyhti. Sen veitsenteräviin väkäsiin olisi voinut viiltää kasvonsa helposti ilman harha-askeliakin. Ja tämä oli ainoa edes jonkinlainen yritys saavutettavuudesta, minkä kahden kuukauden aikana näin Nepalissa.

Nepalilainen näkövammaisten järjestö Nepal Association of the Blind (NAB) kertoo verkkosivullaan, että Nepalissa vamma koetaan usein jumalan rangaistuksena ja että näkövammaisen katsotaan olevan perheelleen vain avuton ja hyödytön taakka. Vuoristoisella maaseudulla pitkät välimatkat ja vaikeakulkuiset reitit estävät näkövammaisia pääsemästä koulutuksen ja palveluiden pariin. Erityisen huonossa asemassa ovat näkövammaiset naiset, joita syrjitään sekä sukupuolensa että vammansa vuoksi. Otin NAB:iin yhteyttä jo ennen kuin saavuin Nepaliin, koska olisin halunnut kuulla näkövammaisten asemasta ja järjestön toiminnasta enemmän. Olisin myös halunnut tietää tunnetaanko kuvailutulkkaus Nepalissa ja voisinko kenties esitellä sitä heille. En kuitenkaan saanut luotua järjestöön yhteyttä. Vammaisuus tuntui olevan muutenkin aika lailla tabu, kun yritin kysellä aiheesta tutuiltani.

En tiedä pystyikö nainen näkemään minut vai ohjasiko sisko tai pelkkä intuitio hänet juuri minun luokseni.

Eräänä lauantaina vierailin kuuluisassa buddhalaisessa stupassa ja hämmästyin valtavasti nähdessäni siellä nuoren naisen kiertämässä pyöreää stupaa valkoisen kepin ja nuoremman naisen avustuksella. Heidän lisäkseen suurta valkoista temppeliä kiersi joukko muitakin näkövammaisia. Suomalaiseen tapaan en rohjennut mennä heitä puhuttelemaan, vaan tyydyin katselemaan joukkoa uteliaana kauempaa penkillä istuen. Onneksi nepalilaiset eivät turhaan kainostele eivätkä kunnioita fyysistä tilaa samoin kuin me jurot suomalaiset. Niinpä tuo sievä nuori näkövammainen nainen istahti yllättäen viereeni penkille, aivan kiinni minuun ja tarttui muitta mutkitta käteeni. Välillemme syntyi ilokseni heti luonteva ja lämmin yhteys. Kävi ilmi, että hänen seurassaan ollut näkevä nainen oli hänen pikkusiskonsa. En tiedä pystyikö nainen näkemään minut vai ohjasiko sisko tai pelkkä intuitio hänet juuri minun luokseni. Istuskelimme penkillä pitkän aikaa toisiamme käsistä kiinni pitäen ja yritimme keskustella puutteellisella nepalin ja englannin sekoituksella. Penkkimme ympärille kokoontui lopulta myös stupaa kiertäneet näkövammaiset nuoret miehet sekä siskosten näkövammainen äiti pienen tytön kanssa. Vaikka emme pystyneet vaihtamaan ajatuksia enkä voinut kertoa heille itsestäni ja työstäni kuvailutulkkina, uskon hetken olleen merkityksellinen meille kaikille. Se että länsimaalainen nainen esiintyi julkisella paikalla näkövammaisten seurassa saattoi olla tärkeä ele sekä näkövammaisille että ympäröivälle yhteisölle. Ennen kuin erosimme otimme toisistamme valokuvia ja selfieitä. En tohdi julkaista kuvaa blogissani, sillä en pystynyt pyytämään heiltä siihen suostumusta. Kuva on kuitenkin minulle tärkeä muisto tästä ainutlaatuisesta kohtaamisesta.


P.S. Sunnuntaina 3.12. vietetään kansainvälistä vammaisten päivää. Juhlistan päivää Disability Day Art & Action -tapahtumassa kuvailutulkkaamalla Abilis-säätiön 20-vuotisjuhlavuoden valokuvanäyttelyn. Näyttelyssä esillä olevat kuvat kertovat kehitysmaiden vammaisista ihmisistä, heidän elämästään ja saavutuksistaan. Näyttely on avoinna Ruoholahden kauppakeskuksen Ruohis-tapahtumatilassa 3.12. klo 12–17. Kuvailutulkattu opastus alkaa klo 13.

Muumit Himalajalle

  Etäisyys tuo työhön uusia näkökulmia.  Kuvassa on henkeäsalpaavan avara maisema Himalajan vuoristosta Nepalissa. Nouseva aurinko hivelee kaikkein korkeimpia ja kauimmaisia lumihuippuja. Lähempänä matalammat metsäiset vuoret ovat vielä varjossa ja sinertävän usvan peitossa.

Etäisyys tuo työhön uusia näkökulmia. Kuvassa on henkeäsalpaavan avara maisema Himalajan vuoristosta Nepalissa. Nouseva aurinko hivelee kaikkein korkeimpia ja kauimmaisia lumihuippuja. Lähempänä matalammat metsäiset vuoret ovat vielä varjossa ja sinertävän usvan peitossa.

Kuvailutulkkasin Muumien taikatalvi -elokuvaa etätyönä Kathmandusta käsin, minne lähdin vapaaehtoistyöhön muutamaksi kuukaudeksi. Ajattelin aluksi huvittuneena kuinka hassua onkaan tulkata muumeja näin eksoottisessa ympäristössä Himalajan vuoriston helmassa, täysin erilaisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Hiukan jännittävää oli myös työstää kuvailukäsikirjoitusta työryhmän kanssa skypen välityksellä, mutta oikein hyvinhän sekin sujui tuhansien kilometrien välimatkasta ja lähes neljän tunnin aikaerosta huolimatta.

Aloin kuitenkin löytää Muumilaakson ja Kathmandu-laakson väliltä lopulta myös yhtäläisyyksiä. Elokuvan Muumilaaksoa ympäröivät terävähuippuiset, lumenpeittämät vuoret muistuttivat kummasti Himalajan piikikästä vuorijonoa. Molempien laaksojen maisemissa oli jotakin taianomaista. Muumilaaksossa liikkui laaksolaisia ja muita kummallisia otuksia, mutta erikoisia hahmoja ja eksoottisia eläimiä löytyi kyllä Kathmandu-laaksostakin. Muumilaaksossa vallitsevaa huoletonta, hyvää tahtovaa ja perhekeskeistä elämäntapaa vaalitaan myös Nepalin hindulaisessa ja buddhalaisessa kulttuurissa.

Kuvittelin matkanneeni niin kauas muumien kotikonnuilta kuin mahdollista ja sitten törmään… Muumi-faneihin?

Satuin mainitsemaan nepalilaiselle työtoverilleni ohimennen Muumi-elokuvan kuvailutulkkauksesta. Kuvailutulkkaus on Nepalissa tuntematon käsite, mutta yllätyksekseni muumit eivät olleet. Työtoverini ilmoitti rakastavansa muumeja ja piirsi todisteeksi taidokkaan kuvan Pikku Myystä. Hän kertoi myös, että muumit ovat todella suosittuja Nepalissa ja että sarja on näytetty televisiossa. Tämä oli täysin odottamaton uutinen. Kuvittelin matkanneeni niin kauas muumien kotikonnuilta kuin mahdollista ja sitten törmään… Muumi-faneihin? Työtoverini kertoi, että lapsena he luulivat suomalaistenkin nukkuvan talviunta Muumien tapaan. No, jos tarkkailee suomalaisia keskitalven kaamoksessa niin unissakävelijöiltähän me lähinnä näytämme…

Nepalin Muumi-innostukselle löytyi lopulta aivan järjellinen selitys Suomen ja Nepalin välisistä kulttuurisuhteista. Parikymmentä vuotta sitten Yleisradion työntekijät kouluttivat Nepalin television työntekijöitä Ylen käytettyjen materiaalien ja lähetyslaitteiden käytössä.
    ”Viimeisin yhteistyömuoto NTV:n, Ylen ja Suomen edustuston välillä oli Muumi-televisiosarjan 52 jakson kääntäminen nepaliksi 2000-luvun alussa. Jaksot on näytetty televisiossa myös syksyllä 2010. Moomins to the Himalayas -hankkeen rahoitukseen osallistuivat sekä NTV että Yle ja ulkoasiainministeriö. Oikeudet sarjaan omistaa Yleisradio.”, Suomen Kathmandun suurlähetystön verkkosivu kertoo.


P.S. Muumien taikatalvi -elokuvan Suomen ensi-ilta on 1.12.2017. Elokuva on Suomen ensimmäinen kuvailutulkattu animaatioelokuva. Kuvailutulkkauksen voi kuunnella omaan mobiililaitteeseen ladattavalla MovieReading-sovelluksella.