Paikan päällä

Taiteilija Kimmo Ylösen teos ”Metsäpohjan arkekologiaa” sijaitsee polun varrella harvassa vanhassa kuusikossa, suurehkon kuusen juurella. Linkki teoksen kuvailutulkkaukseen löytyy tekstistä alla. Kuva: Hanna Kaisa Vainio.

Taiteilija Kimmo Ylösen teos ”Metsäpohjan arkekologiaa” sijaitsee polun varrella harvassa vanhassa kuusikossa, suurehkon kuusen juurella. Linkki teoksen kuvailutulkkaukseen löytyy tekstistä alla. Kuva: Hanna Kaisa Vainio.

”Minusta oli tosi mukava, että olit kuvaillut paikkoja, se on juuri oleellista tässä näyttelyssä. Käsikirjoituksesi oli minusta tosi hieno ja suorastaan ihmeellisen tarkka, vaikka et päässyt käymään paikalla. Ollaan tosi iloisia tästä!”

Näin kirjoitti näyttelypedagogi Hanna Kaisa Vainio Mustarinda-seura ry:n Polku-näyttelyyn laatimastani kuvailutulkkauksesta. Näyttely sijaitsee Mustarindan luontopolun varrella Paljakanvaaran metsässä. Häkellyttävää tässä minua kovasti ilahduttaneessa palautteessa on nimenomaan se, etten todellakaan ole nähnyt näyttelyä paikan päällä!

Tavallisesti tutustun kuvailutulkattaviin teoksiin paikan päällä. Dokumentoin teokset kuvin ja videoin sekä luonnostelen ensimmäiset tekstini teoksen äärellä. Käyn usein uudestaan näyttelyssä vertaamassa valmista kuvailutulkkauskäsikirjoitustani teokseen ja tarkistan vielä kerran yksityiskohdat: värisävyt, siveltimen vedot, struktuurit, koot ym. Taidenäyttelyn jokainen yksityiskohta on rakennettu tarkkaan harkiten. Siksi haluan myös kuvailutulkkauksessa huomioida näyttelykokemukseen vaikuttavat seikat: näyttelytilan, teosten esillepanon ja ripustuksen, valaistuksen, teosten katselukulman, teosten ja näyttelyvieraan vuorovaikutuksen jne. Tarkkailen vaivihkaa myös muita näyttelyvieraita. Saan näin vinkkejä siitä, kuinka yleisö kohtaa teokset ja reagoi niihin. Tällä kertaa näyttelyvisiitti Helsingistä Kainuuseen ei vain ollut mahdollinen.

Kuinka sitten pääsin paikan päälle Paljakanvaaraan menemättä paikalle? Sain Mustarindan taiteilijayhteisöstä, näyttelystä ja taiteilijoista kattavat taustatiedot, joiden avulla pääsin kiinni näyttelyn teemoihin. Teoksista lähetettiin minulle monipuolista kuva- ja videomateriaalia, joka havainnollisti hyvin myös näyttelytilana toimivan luontopolun ääniä ja kasvillisuutta. Intohimoisena luontoretkeilijänä minulle ei tuottanut ongelmia asettua mielikuvissani pohjois-suomalaiseen maisemaan ja eläytyä luontopolulla kulkijaan. Kuvailutulkkausta kirjottaessani yritin miettiä kuinka kulkija matkaa polulla ja lähestyy teosta. Teosta ympäröivän luonnon kuvailu oli minusta tärkeää, joten tutkin kuvista erityisen tarkkaan myös luontotyyppiä. Sitten vielä hiukan googlailua ja pari yksityiskohtia tarkentavaa kysymystä taiteilijoille.

Mustarindassa on mietitty kuvailutulkkausta jo jonkin aikaa. ”Tänä vuonna kuvailutulkkaus tuli erityisesti ajankohtaiseksi, kun näyttely päätettiin pitää metsässä. Hyrynsalmelaiset ovat etupäässä vanhempaa väestöä eivätkä kaikki vakikävijöistämme pääse polulle. Mustarindassa käy ihmisiä laajalti ja verkostot ovat suuret. Ajattelimme, että ääninauha on mukava myös niille, jotka eivät pääse matkustamaan Hyrynsalmelle näyttelyä katsomaan.”, Hanna Kaisa Vainio kertoo päätöksen taustoista.

”Mustarinda-talo, jossa näyttelyt yleensä pidetään, ei ole esteetön, joten aiheen miettimistä on syytä jatkaa ja muun muassa rampin rakentaminen on suunnitteilla. Käytännössä kuitenkin esteettömyyden edistäminen, niin kuin moni muukin seikka yhdistyksen pyörittämässä toiminnassa, on kiinni rahoituksesta ja ihmisresursseista.”, Vainio lisää.

Tämän jutun kuvituksena on taiteilija Kimmo Ylösen teos ”Metsäpohjan arkekologiaa”. Sen ja muiden Polku-näyttelyn teosten kuvailutulkkaukset ja taiteilijahaastattelut ovat kuunneltavissa Mustarinda-seuran verkkosivulla ja Soundcloud:issa. Paikan päällä Paljakanvaarassa näyttelyyn on saatavilla myös ääniopaste.

P.S. Mustarinda-seura ry:n Polku-näyttely 13.6.–31.8. osoitteessa Paljakantie 61, 89400 Hyrynsalmi.

Pimeä kahvila

Kuvassa on täydellisen sysimusta väripinta, jonka keskellä on hädin tuskin erotettavissa oleva lähes musta piste.

Kuvassa on täydellisen sysimusta väripinta, jonka keskellä on hädin tuskin erotettavissa oleva lähes musta piste.

Oletko koskaan ollut pimeässä? Siis oikeasti pimeässä? Olen kerran kokenut absoluuttisen pimeyden. Se tapahtui vuosia sitten Ranskan Pyreneillä syvällä luolastossa, kun retkiseurueemme sammutti hetkeksi otsalamppunsa. Tuli kertakaikkisen sysimustaa. Pimeässä istuessani huomioni kiinnittyi asioihin, joita en ollut aikaisemmin havainnutkaan: hengityksen tuhinaan, vaatteiden kahinaan, veden solinaan, mudan tuoksuun, seisovaan ilmaan, suojakypärän painoon. Hetki oli rauhoittava ja pysäyttävä, hiukan jännittäväkin.

Seuraavan kerran vietin hetken täysin pimeässä viime lokakuussa. Olen kuullut vuosien varrella Näkövammaisten liiton legendaarisesta pimeästä kahvilasta Pimé Café’sta ja olin ikionnellinen, kun pääsin vihdoin kokemaan sen Näkövammaisten liiton 90-vuotisjuhlassa.

Vierailijat johdatetaan sisälle kahvilaan neljän hengen ryhmissä. Muodostamme ovelle jonon, otamme kiinni edessä olevan olkapäästä ja sipsutamme sisälle toisiamme ohjaten. Vaikka olin jonottanut tovin oven ulkopuolella ja nähnyt ihmiset joiden joukossa minut ohjataan sisälle, kummallista kyllä pimeässä unohdan heti kenen olkapäähän tartuinkaan. Pimeä tekee oloni varsin avuttomaksi. En voi muuta kuin roikkua letkan hännillä ja luottaa siihen, että minut johdatetaan sinne minne pitääkin. Missä ikinä se sitten onkaan.

Minut ohjataan pöydän luo. Hapuilen itselleni tuolin, johon istun. Silmäni yrittävät itsepintaisesti löytää jotakin kiinnekohtaa, mutta luovuttavat lopulta. Missä olen? Minkä kokoinen pöytä on? Keitä ympärilläni on? Korvani yrittävät tunnistaa ja paikantaa ääniä: puhetta (naapuripöydästä?), liikettä (tarjoilija?), astioiden ääntä (keittiössä?). Ihan mahdotonta sanoa niiden perusteella mitään ympäristöstä, tilan suuruudesta tai ihmisten määrästä. Ihmettelen tilannetta hetken. Tarjoilija tulee ottamaan tilaukseni. Kuulostaa nuorelta mieheltä. Ehkä. Mehua ja leivos, kiitos. Kahvin juonti sokkona voisi olla turhan riskialtista.

Mehua ja leivos, kiitos. Kahvin juonti sokkona voisi olla turhan riskialtista.

Vierustoverini keskustelevat, taitavat tuntea toisensa. Tuntuupa hassulta istua hiljaa pimeässä, täysin eristyksissä ja kadoksissa. Tilanteeseen ei ole kuin yksi ratkaisu: avaan suuni ja kysyn keitäs tässä pöydässä oikein istuu. Jutustelu tuo mukavan kotoisan ja turvallisen olon, vaikken edelleenkään hahmota yhtään mitään ympäristöstäni. Ihan hauskaahan tässä on istua ja tutustua uusiin ihmisiin. Ruoka tuodaan ja lasketaan eteeni pöydälle. Hivelen sormillani varovasti pöydän viileää pintaa. Iloitsen kun löydän pahvilautasen ja sen vierestä mukin. Ei mitään hajua millainen leivos lautasella on. Olisi voinut olla fiksua kysyä asiaa tilatessa. En jää sormeilemaan leivosta sen enempää, vaan nostan sen huulilleni. Pehmeää, makeaa ja tahmaista. Mansikkahilloa ja kermavaahtoa, luulisin. Sotkeudun kermavaahtoon ja pelkään kaatavani mehumukini. Syöminen onkin yllättävän haastavaa, vaikka luulin sen olevan täysin automaattinen motorinen suoritus. Onneksi listalla ei ollut keittoa.

Syötyämme ja juteltuamme riittävästi kutsumme tarjoilijan huhuilemalla satunnaisesti valittuun suuntaan. Tarjoilija ilmestyy paikalle jostakin ja johdattaa meidät takaisin valoon. Otan paikkani letkan hännillä ja pidän kiinni edellä olevan olkapäästä jo hiukan varmemmin ottein.

P.S. Pimé Café Iiriksessä Itäkeskuksessa joka kuukauden toinen keskiviikko 13.2., 13.3., 10.4. ja 8.5. klo 15–19. Lisätietoa löydät Näkövammaisten liiton sivulta.

Opas kuvailutulkkauksen tilaajalle

Kuvassa on rantakivikko, pirunpelto, jossa on monenkokoisia punertavia, harmaita, mustia, raidallisia ja täplikkäitä sateen liukastamia kivenmurikoita.

Kuvassa on rantakivikko, pirunpelto, jossa on monenkokoisia punertavia, harmaita, mustia, raidallisia ja täplikkäitä sateen liukastamia kivenmurikoita.

Minulta kysytään usein miten kuvailutulkkausta tehdään, mitä se maksaa ja mitä tilaajan pitäisi huomioida. Vastauksen kuultuaan kysyjä useimmiten yllättyy ja kertoo, ettei ollut tajunnutkaan mitä kaikkea kuvailutulkkauksen tuottamiseen liittyy. Toivottavasti tämä pieni opas on sinulle avuksi saavutettavien palveluiden suunnittelussa ja tarjouspyynnön laatimisessa.

  1. Onnittele itseäsi. Ihan mahtavaa, että olet päättänyt tehdä tapahtumastasi, palvelustasi tai näyttelystäsi saavutettavan! Tiesithän, että kuvailutulkkauksesta voivat hyötyä näkövammaisten lisäksi muutkin käyttäjäryhmät? Saatat myös oppia kuvailutulkkaus-projektin kautta uusia asioita.

  2. Määritä sisältö ja laajuus. Onko kyseessä videoinstallaatio vai taidegrafiikka, dokumenttielokuva vai draamasarja, koiranäyttely vai luontoretki, kesäteatteri vai ooppera? Mikä on kuvailtavien kohteiden määrä, live-opastuksen pituus tai äänitteen kesto?

  3. Valitse tavoite ja väline. Riittääkö asiapitoinen selostus vai haluatko välittää yleisöllesi elämyksiä, tunteita ja oivalluksia? Tarjoatko kuvailutulkkauksen yleisöllesi live-esityksenä, jaatko sen pistetekstinä vai julkaisetko äänitteenä mobiilisovelluksessa, virtuaalinäyttelyssä, audio-oppaassa tai televisiossa?

  4. Suunnittele saavutettavuus kokonaisuutena. Mitä muuta yleisösi tarvitsee saavutettavaan kokemukseen kuvailutulkkauksen lisäksi? Sanakartan löytääkseen paikalle? Kuvailutulkattua ennakkomateriaalia esimerkiksi näytelmän lavastuksesta ja roolihahmoista? Tunnusteltavan pienoismallin tai materiaalinäytteen taideteoksesta?

  5. Tilaa työ ajoissa. Kuvien sanallistaminen on pikkutarkkaa, luovaa työtä. Kuvailutulkkauksen laatimiseen voi projektista riippuen kulua viikosta neljään viikkoon. Kuvailutulkki katsoo teatteriesityksen ja tutustuu taideteokseen näyttelytilassa. Elokuva yleensä kuunnellaan ensin ja vasta sitten katsotaan. Tulkki dokumentoi teoksen, kerää ja tutkii lähdeaineiston (esim. teosluettelo, dialogilista, synopsis, kirja johon teos pohjautuu) ja alkaa sitten kirjoittaa kuvailukäsikirjoitusta. Tekstiä luetaan ääneen, korjataan, tiivistetään, ajoitetaan oikeaan kestoon ja sijaintiin dialogin väleissä sekä koeluetaan näkövammaiselle kuvailukonsultille. Lopuksi valmis kuvailukäsikirjoitus esitetään tai äänitetään.

  6. Varaa aikaa järjestelyihin. Kuvailutulkkauksen toteuttaminen vaatii myös monenlaisia teknisiä ja käytännön järjestelyjä. Teatterin kanssa tulisi sopia mm. live-tulkkauksen äänitekniikasta, jottei tulkkaus häiritse näytäntöä ja muuta yleisöä. Live-esitystä varten täytyy varata kuvailutulkkauslaitteet ja äänitystä varten studio. Huomioi myös, että kuvailuäänitteen lataaminen mobiilisovellukseen tai muuhun audio-oppaaseen voi viedä palveluntarjoajalta yli viikon.

  7. Huomioi rahoitus. Kuvailutulkin palkkio määräytyy tunti- tai urakkaperusteisesti työn laajuuden ja vaativuuden mukaan. Hinta määritellään tapauskohtaisesti lähdeteoksen perusteella. Kuvailutulkkauskäsikirjoituksen kirjoittamisen lisäksi laskutetaan erikseen kuvailukäsikirjoituksen live-esitys tai äänitys sekä mahdolliset äänitys-, matka- ym. kulut.

  8. Tutustu kuvailutulkkeihin. Perehdy kuvailutulkkien erityisosaamiseen, kuuntele heidän aikaisempia töitään ja valitse sitten tarkoitukseesi sopivin tulkki. Käytä aina koulutettua kuvailutulkkia. Kuvailutulkkeja kouluttaa Suomessa Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry, joka välittää tilaajien yhteydenottoja valikoiduille tulkeille. Yhdistyksen lista kuvailutulkeista ei ole kattava, mutta aktiivisesti työssä toimivat kuvailutulkit ovat yhdistyksen tiedossa.

  9. Sovi käyttöoikeuksista. Kuvailukäsikirjoitus on kuvailutulkin tekijänomaisuutta ja sen kääntämisestä, muokkaamisesta ja uudelleenjulkaisusta on aina sovittava tulkin kanssa erikseen. Asiasta kannattaa sopia kirjallisesti työtä tilatessa.

  10. Kysy neuvoa. Jos et ole varma miten kuvailutulkkaus olisi parasta toteuttaa juuri sinun projektissasi, kysy neuvoa kuvailutulkilta. Kokenut kuvailutulkki osaa suositella sinulle sopivaa toteutustapaa.

 

P.S. Omaan portfoliooni voit tutustua täällä ja lisätietoja saat osoitteesta carita@kuvailutulkkaus.fi.